rhy.fi
Ajankohtaista

5.6.2023
Kalasataman rangat on nyt pätkitty, joten enää on kirveelle töitä.


26.5.2023

Kalasatamaan, Kianta-kodalle, on tuotu kuorma rankoja. Nätmä pitäisi tehdä haloksi. Eli tarjolla on talkoita omaan tahtiin, silloin kuin itselle sopii.
Kiannan Erällä on vastuu Kianta-kodan ylläpidosta, johon tämä halkosavottakin kuuluu.

***
10.4.2023

Kolmen vuoden koronatauon jälkeen Kiannan Erä järjesti lankalauantaina perinteiset pilkkikilpailut Kiantajärvellä, lähtöpaikkana Kiannanniemen kalasatama.

Aurinko paistoi lämpimästi kilpailun ajan, mutta kulku järvellä oli raskas. Lunta oli jään päällä runsaasti ja myös vettä löytyi jään ja lumen välistä. Kulkemista helpotti lukuisat moottorikelkkaurat, joita risteili kilpailualueella.  Kalantulo oli niukkaa, osaksi ehkä johtuen huonon kulun takia supistetusta kilpailualueesta. Aiemmin parhaat saaliit on saatu usein tämänkertaisen alueen ulkopuolelta.

Niukkuutta oli myös osallistujien määrässä, alle 50 henkilöä maksoi osallistumismaksu. Liekö koronapaussi karsinut osallistujia. Suurimman saaliin, 1955 g, sai miesveteraanien sarjassa Tapani Pyykkönen. Kiannan Paras-pokaalin sai vuodeksi haltuunsa Arto Moilanen. Suurimman kalan (480 g ahven) sai Raija Kinnunen.

Tulokset:

Nuoret

  1. Viljo Juntunen 660 g
  2. Vilho Savela 355 g
  3. Otto Savela 200 g
  4. Velmu Juntunen 130 g
  5. Sanna Seppänen 85 g

Yleinen

  1. Arto Moilanen 1550 g
  2. Jyrki Anttonen 1060 g
  3. Sakari Holappa 955 g
  4. Janne Pirttikoski 945 g
  5. Ossi Heikkinen 940 g

Naiset

  1. Varpu Saarela 1155 g
  2. Maiju Seppänen 935 g
  3. Tarja Väänänen 730 g
  4. Vilma Pirttikoski 695 g
  5. Tiina Juntunen 180 g

Naisveteraanit

  1. Helena Sirviö 1320 g
  2. Raija Kinnunen 1045 g
  3. Anita Anttonen 255 g
  4. Eila Juntunen 100 g

Miesveteraanit

  1. Tapani Pyykkönen 1955 g
  2. Teuvo Väisänen 1830 g
  3. Yrjö Keränen 1620 g
  4. Kari Juntunen 1385 g
  5. Esko Räisänen 1255 g



******
Vuosikokous pidettiin sunnuntaina 5.2.2023 Kiannan Koululla, paikalla oli 12 jäsentä. Puheenjohtajana toimi Kauko Juntunen.

  • 2022 tuloslaskelma ja tase hyväksyttiin
  • puheenjohtaja jatkaa Tauno Seppänen
  • myönnettiin vastuuvapaus tilivelvollisille vuoden 2022 tileistä
  • Johtokunnan erovuoroiset Esa Moilanen ja Janne Seppänen valittiin jatkamaan johtokunnassa
  • Paikkakuntalaisten liittymismaksu korotettiin 100 euroon (aiemmin 50€), muutoin maksut säilytettiin ennallaan
  • Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2023 hyväksyttiin
  • Valittiin uudeksi koejäseneksi Erika Warpenius Oulusta
  • Valittiin Minna Huttunen Kiannan Erän varsinaiseksi jäseneksi, kahden vuoden koejäsenyyden jälkeen
  • Alustavasti sovittiin, että seuran 60-vuotisjuhlat järjestetään joulukuussa hotellilla Ämmänsaaressa, pikkujouluhengessä


******
Lauantaina 4.2.2023 metsästetään kylän pinnasta miesajona jäniksiä. Jänikset alkavat olla jo riesana istutuksille, joten harvennusta kaivataan. Tervetuloa mukaan, sukset ei ole välttämättömät.
Kokoontuminen kaupalle klo 9.00

*****
Johtokunta päätti kokouksessaan vuosokokouksen ajankohdan: sunnuntai 5.2.2023 klo 14.00 Kiannan koululla.
Kokouksen esityslista:

 1. KOKOUKSEN AVAUS
2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
puheenjohtajan valinta
sihteerin valinta
pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
3. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
4. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2022
vahvistetaan toimintakertomus vuodelta 2022
5. TILIT VUODELTA 2022
käsitellään vuoden 2022 tuloslaskelma ja tase
luetaan tilintarkastajien lausunto tileistä ja hallinnosta
tilinpäätöksen vahvistaminen
6. VASTUUVAPAUS VUODEN 2022 TILEISTÄ
vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille vuoden 2022 tileistä
7. PUHEENJOHTAJAN VALINTA
Valitaan puheenjohtaja vuodelle 2023
8. JOHTOKUNNAN JÄSENTEN VALINTA
Valitaan johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle. Erovuorossa ovat Esa
Moilanen ja Janne Seppänen.
9. TOIMINNANTARKASTAJAIN VALINTA
valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varamiehet
10. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2023
hyväksytään toimintasuunnitelma vuodelle 2023
11. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT VUODELLE 2023
hyväksytään maksut vuodelle 2023
12. TALOUSARVIO VUODELLE 2023
hyväksytään talousarvio vuodelle 2023
13. JAOSTOT
päätetään, mitkä jaostot tarvitaan ja valitaan niiden jäsenet
14. EDUSTUKSET
valitaan edustajat SML:n Kainuun piirin kokouksiin ja Kainuun Kennelpiirin
kokouksiin
15. UUDET JÄSENET
Käsitellään jäsenhakemukset
Käsitellään koejäsenten valitsemisesta varsinaiseksi jäseneksi
16. UUDET KUNNIAJÄSENET
Käsitellään johtokunnan esitys
17. SEURAN 60-VUOTIS JUHLAT
18. MUUT MAHDOLLISET ASIAT
riistakolmiolaskenta
19. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
 




*******
12.12.2023

On aika maksaa ulkopaikkakuntalaisten hirvilupa valtion maille (tossuraha) vuodelle 2023.

Laitoin laskun SML:n rekisterin kautta viime vuosina hirvenpyyntiin osallistuneille, jos et ole saanut laskua ota yhteyttä (tarkista myös roskaposti – kansio).

Huomioi myös, että ampumakoe pitää olla voimassa huhtikuun lopussa mennessä, jos aioit hirviseurueeseen.

Jos olet ulkopaikkakuntalainen ja tulossa ensi kertaa hirvimetälle (tai olet pitänyt välivuosia), etkä ole saanut laskua, ota yhteyttä seuran sihteeriin.

********
Hirvikeitosta jouduttiin luopumaan tänäkin vuonna, hirviporukassa ilmenneiden koronatapausten vuoksi.
Mutta, yksi hirvi jaetaan maanvuokraajille sunnuntaina 16.10.2022 klo 14.00 seuran majalla.
Jakohirvikin saatiin ammuttua torstaina, uroshirvi; 3 ja 4 piikkiä puolellaan.

******

Kesä- ja hirvikokous pidettiin la 6.8.2022, poimintoja pöytäkirjasta:

 

  • paikalla oli 14 seuran jäsentä
  • riistakeskus tiedottaa myöhemmin metsäkanalintujen metsästysajoista, seura ei asettanut omia rajoituksia
  • entinen vierasmetsästyssääntö säilytettiin: Seuran jäsen voi tuoda vieraan mukanaan. Päivämaksu 5€, maksimissaan 10 vrk/vuosi. Enintään 3 vierasta/pv. Pienpetoluvista voidaan päättää tapauskohtaisesti
  • Hirvilupia 7 (5 aikuista 4 vasaa), seurueeseen kuuluu 33 miestä. Hirviseuruemaksu (70€) suoritettava 5.9.2022 mennessä. Metsästyksen johtajaksi valittiin Tauno Seppänen ja varajohtajiksi Lasse Moilanen, Ilmari Tauriainen, Seppo K. Moilanen ja Kauko Juntunen. Hirvikeitto järjestetään sunnuntaina 16.10.2022 klo 14.00 koronamääräykset huomioiden, Samana päivänä jaetaan myös yksi aikuinen hirvi metsästämättömille maanvuokraajille
  • Hirvenmetsästys aloitetaan la 1.10.2022 klo 7.00. Ensimmäisen viikonlopun jälkeen metsästyspäiviä ovat torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai. Ensimmäisen metsästyspäivän jälkeen kokoonnutaan kello 8.00.
  • Miro (Raimolan Timon pojanpoika) Moilanen hyväksyttiin seuran koejäseneksi
  • Erja Kekkonen hyväksyttiin varsinaiseksi jäseneksi kahden vuoden koejäsenyyden jälkeen
  • Kaksi jäsentä erotettiin seurasta maksamattomien jäsenmaksujen takia
  • Talkoot majalla la 27.8
  • Riistakolmiolaskenta suoritettiin kokouksen jälkeen: 3 Metsoa (yksi musta, koppelo ja yksi poikanen), 3 teertä, 10 pyytä ja yksi jänis
  • Ammuntojen tulokset:
    • Pienoispistooli
      • Joni Tauriainen 165
      • Jyrki Anttonen 159
      • Jarno Moilanen 144
      • Arto Moilanen 131
      • Tauno Seppänen 112
    • Pienoiskivääri
      • Jarno Moilanen 61
      • Jyrki Anttonen 60
      • Seppo Moilanen 51
      • Joona Moilanen 47
      • Arto Moilanen 44
    • haulikko
      • Joona Moilanen 22
      • Jarno Moilanen 21
      • Joni Tauriainen 18
      • Tauno Seppänen 15
      • Arto Moilanen 14



***

Vetouistelukilpalun tulokset (16.7.23022):

    hauki/ahven
kg
kuha
kg
pist.
         
1 Esa Niskanen, Tuomas Moilanen 18,98 1,53 23,57
2 Arto Moilanen 18,27   18,27
3 Lauri Louhela, Teuvo Seppänen 14,89   14,89
4 Tauno Seppänen, Seppo Moilanen 14,31   14,31
5 Jorma Anttonen, Jyrki Anttonen 14,22   14,22
6 Mauri Impola, Timo Pyy 12,54   12,54
7 Lasse Moilanen, Janne Seppänen 11,21   11,21
8 Esa Moilanen, Edvin Juntunen 8,3   8,3
9 Jouni Moilanen, Riitta Moilanen 7,45   7,45
10 Ilmari Tauriainen 4,4   4,4
         
  Yht. 124,57    




Mato-ongintakilpailun (2.7.2022) tulokset:

  Nuoret  
1 Leo Mutka 590 g
2 Hilda Anttonen 495 g
3 Vilho Anttonen 470 g

  Yleinen sarja  
1 Jarno Moilanen 2200 g
2 Jyrki Anttonen 1740 g
3 Tauno Seppänen 1260 g
4 Arto Moilanen 1040 g
5 Seppo Moilanen 980 g
6 Minna Huttunen 660 g
7 Joona Moilanen 600 g
8 Ville Kauppinen 520 g
9 Jorma Anttonen 475 g
10 Suvi Heikkinen 315 g
11 Anita Anttonen 255 g



******

Pahentuneen koronatilanteen vuoksi pilkkikilpailut on peruttu tältä vuodelta, jospa ensi vuonna...

*****

9.3.2022
Riistakolmiolaskenta tehtiin tänään; jälkihavaitoina jäniksiä, oravia, ahmoja sekä kärppiä; näköhavainnot koppelosta, teeristä ja pyistä.

******

Uudet sivut on nyt tehty, näitä pyritään kehittämään tarpeen mukaan.
Kuvagalleriaan ei ole sirretty kaikkia kuvia vanhhoilta sivuilta, mutta kaikki kuvat ovat kyllä tallessa. Myös vanhojen sivujen "ajankohtaista" - jutut on tallessa, mutta niitä ei ole tarkoitus sellaisenaan siirtää näille sivuille.
Ehdotuksia sivujen kehittämiseksi otetaan vastaan...
Tämä sivusto on osa rhy.fi -palvelua